Koppolan B-mielisairaala 1967-1996

Koppolan B-mielisairaala 

Pyrin tässä tekstissä avaamaan Koppolan sairaalan historiaa tekstin ja kuvien kautta, jotka on otettu huhtikuussa 2018 ja vanhemmasta rakennuksesta heinäkuussa 2020. Teksti perustuu Sirkka Liisa Tuovisen kirjaan Mielenterveystyön polkuja Pohjois-Karjalassa. Kirja antaa hyvin tietoa pohjoiskarjalaisesta psykiatrisesta hoidosta, mutta koska teos on sairaanhoitopiirin tilaustyö, luo se esimerkiksi Koppolasta turhankin kauniin ja idyllisen kuvan. Lisäksi olen lyhyesti haastatellut sairaalan entistä työntekijää. Kuvat ovat valitettavasti vain ns. vanhalta puolelta. Olen kyllä käynyt uudessakin rakennuksessa kuvaamassa, mutta kuvat sieltä ovat valitettavasti ainakin tilapäisesti kateissa. Kiitän Joensuun kaupunkia mahdollisuutta päästä valokuvaamaan rakennukseen.

Alkuperäinen kunnalliskodin rakennus vuodelta 1929.

Kunnalliskodin mielisairasosasto, jossa toimi myöhemmin henkilökunnan lasten päiväkoti. Nyt rakennuksessa toimii eläinlääkäri, joka on sairaala-alueen ainoa vuokralainen.

Koppolan sairaala-alueen vanhimmat rakennukset ovat vuodelta 1929, jolloin paikalle rakennettiin kunnalliskoti mielisairasosastoineen. Kunnalliskodin yhteydessä oli mitä ilmeisemmin myös jonkinlaista maataloustoimintaa. 1954 kunnalliskoti muutettiin Joensuun kaupungin mielisairaalaksi. Oletettavasti paikka on ollut rauhaton ja hoidon taso vaatimatonta, koska resurssit ja lääketieteellinen osaaminen olivat tuolloin vähäisiä.

Sairaalan omistajapohjaa laajennettiin 1960-luvulla, jolloin perustettiin kuntainlitto B-mielisairaalan perustamiseksi. B-mielisairaalat olivat tarkoitettuja parantumattomille potilaille, joiden toipumisesta ei ollut mitään toivoa. Tämä katsontakanta oli kuitenkin lääketieteellisesti perusteeton ja perustui lähinnä tuon ajan päättäjien ja suuren yleisön ennakkoluuloihin. Potilaat olivat usein B-sairaaloissa rauhallisia, mutta Koppolassakin joka osastolle rakennettiin eristyshuoneita ja potilaat olivat suurelta osin hoidossa tahdosta riippumatta. Varsinkin ennen Honkalammen kehitysvammaislaitoksen perustamista oli potilaista huomattava osa kehitysvammaisia, mikä ei ollut hoidollisesti tarkoituksenmukaista.

Uusi, vuonna 1967 valmistunut sairaalarakennus.

Uusi sairaalarakennus valmistui 1967 ja vanha rakennus remontoitiin muutaman vuoden päästä askartelu- ja työterapiatiloiksi, joiden lisäksi rakennuksessa oli myös yksi miesten osasto. Sairaala-alueelle rakennettiin myös luhtitalotyyppisiä henkilökunnan asuintaloja, joiden huoneistoja käytettiin myöhemmin potilaiden asuntolatyyppiseen asumiseen. Sairaalassa oli henkilökuntaa laajasti aina ylilääkäristä konemestariin. 

Henkilökunnan luhtitaloja. Rakennukset on sittemmin myyty ulkopuolisille, ainakin osan niistä omistaa tai on omistanut vakaviin seksuaalirikoksiin syyllistynyt sijoittaja-liikemies Tero Eronen. (Karjalainen 12.1.2012)

Ainakin ensimmäisen kerroksen toiminnot vaikuttavat kutsuvilta.

Historiateoksen mukaan potilaille järjestettiin erilaista toimintaa aina työtoiminnasta musiikkiterapiaan. Työterapiassa tehtiin vaativampiakin töitä kuten lasikuituveneitten valmistusta. Potilaille järjestettiin myös esimerkiksi fysioterapiapalveluita. Potilaiden vapaa-aika kului televisiota katsellessa, lehtiä lukiessa tai esimerkiksi korttia pelatessa. Toiminta oli myös nykynäkökulmasta holhoavaa: Esimerkiksi aamuisin tuli sairaalan keskusradiosta aamujumppa, johon potilaiden oli osallistuttava. Hampaiden harjaamisesta oltiin myös tarkkoja, sillä käytetyt lääkkeet aiheuttivat limakalvojen kuivumista, mikä altisti reikiintymiselle.  Sairaalalla oli myös sivukirjasto, jonka yhteydessä järjestettiin myös kirjallisuuspiiriä. Potilaskäyttöön oli myös kunnostettu Kotilahden rannalla oleva sauna, joka kuitenkin myöhemmin paloi. Tilalle rakennettiin uusi sauna, joka on yhä Siun soten käytössä. Myös osastoilla oli saunat, joissa saunominen oli potilaille mieluisaa. 

Saunatilat, jotka olivat siinä kunnossa, että olisin voinut hyvin kuvausreissuni yhteydessä niissä saunoa.

Yllä olevan toiminnan lisäksi potilaiden hoidossa keskeisinä olivat myös lääkehoito. Potilaille syötettiin lähinnä Largactilia ja Melleriliä, jotka aiheuttivat kumpikin hoidollisten tulosten lisäksi myös vakavia haittavaikutuksia, joihin kuuluivat esimerkiksi Mellerilin osalta hengenvaaralliset sydänoireet joillakin potilailla.

Kellarin puutyötiloja.

Osaston oleskelutilaa.

Potilashuone, jonka nykyinen asu lienee peräisin sairaalakäytön jälkeiseltä ajalta, jolloin rakennuksessa toimi mielenterveyskuntoutujien päivätoimintakeskus. Sen yhteydessä oli myös asumistoimintaa. 

Osaston käytävää. Oikealla olevan portaikon edessä lienee ollut jonkinlainen ovi. Tässä rakennuksessa toimi avo-osasto, jonka potilaat olivat huomattavasti parempikuntoisia kuin suljetulla osastolla.

Koska potilaat olivat usein toimintakykyisiä ja melko terveitäkin, sattui välillä niin, että potilaat kyllästyivät oloonsa sairaalassa ja karkasivat. Yksikin 80-vuotias potilas oli kävellyt kymmenien asteiden pakkasessa Polvijärvelle asti, josta poliisi haki hänet takaisin hoitoon. Sairaalan alkuvuosikymmeninä sairaalasta pääsi harvoin pois, mutta 1980-luvun lopulla alettiin panostaa potilaiden valmentamiseen laitoselämän ulkopuolelle. Siinä oli usein omat haasteensa, sillä vuosikymmenten aikana potilaat olivat pahoin laitostuneet. Kuitenkin moni potilas pääsi noina aikoina sairaalasta pois joko kuntoutuskotiin tai omaan asuntoon. Myös avohoito oli tuolloin jo kehittyneempää, mikä mahdollisti potilaiden tuen arjessa. 

Ullakolle johtava tikasviritelmä, joka oli lievästi sanottuna vaarallinen kulkea. Kuitenkin tieteen ja taiteen takia uskaltauduin sinne kiipeilemään.

Ullakkotilaa. Juuri mitään tavaraa en tuolta löytänyt. Pahimmillaan (tai parhaimmillaan) löysin erään hylätyn hoitolaitoksen ullakolta potilasasiakirjoja, jotka olivat tosin huomattavan vanhoja.

Portaikkoa. Kaiteiden yllä olevien kaltereiden tarkoitus lienee ollut estää huonokuntoisia potilaita hyppäämästä portaikkoon. Tässä pudotus tuskin olisi kuitenkaan ollut hengenvaarallinen.

B-mielisairaalan kuntainliitto purkautui 1986, kun psykiatriset hoitopalvelut yhditettiin ruumiillisten vaivojen hoidon kanssa samaan kuntainliittoon. Koppolassa keskityttiinkin tämän jälkeen psykiatristen vanhuspotilaiden hoitoon. Kuitenkin 1990-luvulla tapahtunut psykiatristen sairaaloiden massiivinen alasajo koski myös Koppolaa, joka lakkautettiin 1996. Sen jälkeen Joensuun kaupunki osti sairaala-alueen takaisin itselleen ja piti 1967 rakennuksessa terveyskeskuksen vuodeosastoja, joiden toiminta rakennuksessa päättyi 2017. Sairaala oli nimetty uudelleen Kotilahden sairaalaksi, missä taustalla lienee ollut halua välttää Koppolaan liittyneitä. kielteisiä mielikuvia. Vanhassa rakennuksessa toimi Kotikartano-niminen mielenterveysyhdistys. Sairaala-alue on nyt myynnissä ja paikalle rakennettaneen asuntoja. Vanhempi sairaalarakennus on suojeltu, mutta 1967 valmistunut uudempi puoli purettaneen tarpeettomana. Rakennukset ovat kohdanneet vain vähäistä ilkivaltaa. Kiinteistöhoitajan mukaan jotkut ovat lähinnä "etsineet hengailupaikkaa" rakennuksesta.

Vanhassa rakennuksessa kokoontui myös AA-kerho. Kerhon ideologiaan kuuluu käsitääkseni myös jonkinlainen uskonnollinen ulottuvuus. Tämän Raamatun takakanteen kirjoitetun tekstin merkitys jäi tosin jopa kaltaiselleni aloittelevalle teologille mysteeriksi.

Etukannen kysymystä taas on pohdittu AA-kerhon lisäksi aina väitöskirjatasolla asti.